Lammaspaimennus on loman ja rennon työn yhdistelmä parhaimmillaan. Samalla pääset nauttimaan Linnansaaren kansallispuiston kauniista maisemista ja monipuolisista retkeilymahdollisuuksista. Lammaspaimenviikot ovat maksullisia.
Kerrallaan paimeneen voi tulla 1-4 henkilöä. Paimenet perehdytetään viikon alussa, joten aiempaa kokemusta lampaiden hoidosta ei tarvitse olla. Lammaspaimenlomasta ja sen järjestelyistä vastaa Saimaan Eräpalvelu Oravi.
MAJOITUS
Lammaspaimenet majoittuvat Linnansaaressa aitassa. Aittaan mahtuu 1-4 henkilöä. Aitassa on kaksi kerrossänkyä (4 petipaikkaa, patjat, peitot ja tyynyt), pöytä ja penkit. Aittaan ei tule sähköä, eikä siellä siten ole myöskään jääkaappia. Oravista saa kylmäboksin täynnä jäitä. Aittaan saa ottaa lemmikkejä. Lisää tietoa majoituksesta.
Alueelta löytyy kioski, vesikaivo, ulkokeittiö, huussit ja puulämmitteinen sauna. Kioski on avoinna klo 10-18 juhannuksesta alkaen. Saunan ollessa vapaana, se on veloituksetta lammaspaimenten käytettävissä.
TEHTÄVÄT
Lammaspaimenen tehtäviin kuuluu lampaiden hyvinvoinnin tarkkailu ja pieniä puhdetöitä kuten heinien niitto.
Loman aikana jää kuitenkin runsaasti aikaa myös lomailuun, retkeilyyn ja esimerkiksi melontaan ja kalastamiseen.
KULKUYHTEYDET
Kuljetus saareen tulopäivänä ja pois lähtöpäivänä sisältyy hintaan. Muut kuljetukset reitti/venetaksihinnaston mukaan: Aikataulu ja hinnasto.
HAKU JA AJANKOHTA
Lomat myydään varausjärjestyksessä. Laskutus suoritetaan varaamisen yhteydessä.
2023 Vapaat viikot:
14.-18.8.
21.-25.8.
HINTA
Lammaspaimenloman hinta on 420 € sis. aitta 1-4 hengelle ma-pe, kuljetus Oravi-Linnansaari-Oravi, inkkarin tai soutuveneen käyttö saaressa. Hinta ei sisällä liinavaatteita. Liinavaatevuokra 10 €/hlö.